Vuoden tieteentekijä

Tieteentekijät
30.9.2021-26.11.2021
Koko Suomi
  • suomi
  • verkossa ja paikan päällä
  • Aikuiset

Taas on aika valita Vuoden tieteentekijä! Vuoden tieteentekijä on edistänyt teoillaan tai toiminnallaan tiedeyhteisön mahdollisuuksia pitkäjänteiseen tieteen tekemiseen tai tuonut myönteistä julkisuutta tieteen tekemiselle ja Tieteentekijöiden liiton ajamille asioille tai edistänyt tutkitun tiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tai tehnyt jopa näitä kaikkia

Vuoden tieteentekijä voi työskennellä yliopistossa, tutkimuslaitoksessa, yrityksessä tai järjestössä. Hän saattaa olla kollega lähipiiristäsi tai joku, jonka työtä olet seurannut julkisuudessa.

Kuka sinun mielestäsi ansaitsee tänä vuonna Vuoden tieteentekijä -tunnustuksen ja 5000 euron palkinnon? Kutsumme tieteentekijät ja kaikki tutkitun tiedon ystävät kertomaan ehdokkaansa Vuoden tieteentekijäksi.

Lähetä ehdotuksesi ytimekkäine perusteluineen 24. lokakuuta mennessä

Ehdotuksen jättäneiden kesken arvotaan Lippu.fi:n 150 euron arvoinen lahjakortti. Tieteentekijöiden hallitus tekee päätöksen Vuoden tieteentekijästä esiraadin valitsemien ehdotusten perusteella. Julkistamme palkinnonsaajan perjantaina 26. marraskuuta 2021. Tieteentekijöiden liitto on valinnut Vuoden tieteentekijän vuodesta 1996 alkaen.

Lue lisää