Arkisia havaintoja tieteen kehityksestä

”Tieteen rikkaus ja haaste on tutkitun tiedon jatkuva kehittyminen ja muuttuminen”, kirjoittaa Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen Tutkitun tiedon teemavuoden blogissa.

Manailen jälleen kerran taloyhtiön roskakatoksessa. Korona-ajalle tyypillinen ilmiö, nopeasti täyttyvät roska-astiat, konkretisoituu silmieni edessä. Revin antaumuksella kartonkikeräykseen heitettyjä laatikoita, jotta keräysastiaan mahtuisi enemmän pahvia. Arvostan kuitenkin naapureitani, jotka osaavat lajitella roskansa. Olemme oppineet kotona, koulussa ja mediasta, millainen merkitys kierrätyksellä on omalle ja ympäristömme hyvinvoinnille.

Olen syntynyt 1960-luvulla, kasvanut pastöroimattomalla maidolla, mummon ruisleivällä ja korvasienillä. Olen kantanut tiskiämpäriin kerätyt ruoanjätteet mummolaan ja kun niin ei saanut enää tehdä, laitettiin jätteet isän tekemään kuoppaan. Siitä sai myöhemmin hyvää multaa. Opiskelemaan lähdettyäni suurin järkytys ei suinkaan ollut kaupungin meteli vaan se, että ruoanjätteet piti heittää roskapussiin. Olin onnellinen, kun biojäteastioista tuli normaali osa roskakatosta.

Tieteen kehitys näkyy arjessamme monin tavoin, vaikkemme aina osaakaan yhdistää tutkijoiden pitkäjänteistä työtä oman elämämme ilmiöihin. Kävelen kotipihalta juna-asemaa kohti ja pohdin omaan elämääni heijastunutta tieteen kehitystä.

Ensimmäiset kirjalliset tuotokseni syntyivät lyijykynällä ruutuvihkoon. Maisterin tutkinnon opinnäytteeni kirjoitin matkakirjoituskoneella. Kohta istun junassa ja naputtelen työsähköposteja tietokoneellani. Olen hiihtänyt puusuksilla, mutta nykyään suksieni pohjista löytyy ihmeelliset karvapohjat. Isän kompostointioppien rinnalle on tullut Bokashi-ämpäri, joka fermentoi biojätteet lannoitteeksi mikrobeja ja hapetonta tilaa hyödyntäen.

Astun Kuopion junaan. Noudatan maskisuositusta, vaikka vaunussa on lisäkseni vain kolme ihmistä. Jatkuvasti päivittyvään tutkimustietoon perustuvien koronaohjeistusten seuraaminen on ollut aikamoista poukkoilua. Asiantuntijoiden toistelema lauseenparsi ”tämänhetkisen tiedon valossa” voikin kuulostaa epävarmalta oli kyse sitten viruksen leviämisestä tai maapallon lämpenemisestä. Eikö se nyt voi sanoa mitään varmaksi?

Tieteen luonteeseen kuuluu epävarmuus, itsekorjautuvuus, erilaiset näkemykset ja niiden vuorovaikutus sekä jossain vaiheessa sen tärkeän havainnon tai tutkimustuloksen muuttuminen arkipäivän itsestään selvyydeksi. Tieteen rikkaus ja haaste on tutkitun tiedon jatkuva kehittyminen ja muuttuminen.

Ohitamme Mynttilän aseman. Katson harvaan asuttua metsäistä maisemaa, johon haluaisin sulautua ja olla osa luontoa. Käyköhän tuolla kukaan sienessä tai puolukassa? Jos käy, toivottavasti vie roskat pois. Kasvomaskin maatuminen voi kestää 500 vuotta. Pitäisiköhän hankkia sellainen poimintalaite, jolla voisin kerätä työmatkalla maskit ja muut roskat maasta?

Lea Ryynänen-Karjalainen

Kirjoittaja on Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtaja ja Tutkitun tiedon teemavuoden ohjausryhmän 2. varapuheenjohtaja.

Vanhemmat julkaisut:

3.12.2021
Ympäristöministeriössä pohdittiin alkuvuodesta 2020, millaisesta tieteellisestä asiantuntijatuesta lakihanke tai strategian valmistelu hyötyisi. Näin syntyi kymmenisen vuorovaikutteisen tutkijayhteistyön pilottihanketta. Niistä yksi oli tiedesparraus, jota ympäristöministeriön erityisasiantuntija Kirsi-Marja Lonkila tarkastelee Tutkitun tiedon teemavuoden blogissa.
17.11.2021
Tiedekeskus Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski ja johtaja Liisa Savunen Suomen Akatemiasta keskustelevat tutkitun tiedon tavoittavuudesta ja sen haasteista Tutkitun tiedon teemavuoden blogissa.
20.10.2021
"Tilastojen ja tiedon luku- ja käyttötaito on muodostunut kansalaistaidoksi – välttämättömäksi selviytymiskeinoksi yhteiskunnassa", kirjoittaa Tilastokeskuksen ryhmäpäällikkö Reija Helenius Tutkitun tiedon teemavuoden blogissa.